29.5.2014

Vauhdin hurmaa! SRB:n monttumestaruus 2014



Hienon rotumme hieno yhdistys, Suomen Ridgeback -yhdistys ry järjestää vuosittain epävirallisen monttumestaruuskilpailun. Leikkimielinen kilpailu juostiin helatorstaina, ja kyseeessä oli sprinttijuoksu,  jossa koirat juoksivat vieheen perässä noin 150 metrin matkan. Lisäksi koirien huippunopeus mitattiin tutkalaitteella.




Vieheenvetolaite. Tai joku semmonen.

Viehe ja rata.



Homma kulkee näin: Sprinttiradan lähtöpisteessä ohjaaja pitelee koiraa kaulapannasta kiinni...


Noissa elukoissa on muuten melko kohtalainen piteleminen, kuten kuvasta näkyy.

Kunnes viehe on liikkeessä ja lähettäjä antaa luvan päästää koira matkaan, ja koira (toivottavasti) juoksee radan päähän vieheen perässä.



Merri ihmettelee, että mikä ihme juttu.

Olimme Merkkarin kanssa mukana kisaamassa ja samalla ensimmäistä kertaa kokeilemassa, mahtaako koira ylipäätään lähteä vieheen perään...


Merri valmistautuu.

Merri-kenguru päästettiin viimein matkaan.



Sinne katosi horisonttiin hiekka pöllyten!

Lähtihän se! Apinan huippunopeudeksi mitattiin 42 km/h ja aikaa 150 metrin pinkomiselle tuli 12:35. Ei aivan huonosti ensikertalaiselta, sanoivat, ja omassa, alle 1-vuotiaiden rhodesiankoirien sarjassaan tällä tuloksella tultiin yhdeksänneksi. Osallistujia penturyhmässä oli 16. Muut sarjat olivat Montun Mahtavin Menijä (1-8-vuotiaat) sekä Harmaaparrat (yli 8-vuotiaat).


Sanna on maalissa ottamassa apinan vastaan. ...ja omistaja lönkyttelee perässä... 

Sanna ja Meeri odottelevat vuoroaan.

Meeri-kengurun liikkeellelähtö.

Sää ei tapahtumaa varsinaisesti suosinut, mutta reilut viisikymmentä rhodesiankoiraa ja jokunen "väärärotuinen" pitivät huolen, että hauskaa riitti vesisateesta huolimatta. Osa pentukoirista kun päätti muuttaa juoksukisan komediaesitykseksi. Mutta eipä haitannut, pääasia, että oli hauskaa!


Meeri päättääkin kääntyä takaisin, ja juosta loppumatkan yhtä matkaa Sannan kanssa.


Myös Nella pisti komediaksi.

Pieni Inda ja iso sadetakki!

Indalla on ainakin lähtöhaluja!

Sinne pinkoo pikkukaveri!


How cute is that! Tämä kaveri saattoi  ehkä mahdollisesti aiheuttaa pentukuumetta muissa kävijöissä...


Äh, palaan hakemaan iskän matkaan!


 Tässä vielä muutamia tyylinäytteitä radan varrelta.




Harmaaparta
Hähä!
Mä sain sen kiiiiinni!






Kenguru

Ystävämme Astra lensi 55 km/h!
Iirikselle juokseminen on tuttua hommaa.

Iiriksen pinkominen tallentui myös videolle:







Juoksutouhu vaikutti mukavalta, koirilla näytti olevan todella kivaa. Merri ja laumansa kiittävät yhdistystä ja järjestäjiä! Täytyy ehkä joskus tukkia itsensä Sannan lauman mukaan maastojuoksukisoihin (siis ilman koiraa!), niin näkee millaista siellä on. Merrillä tuskin on raskaammanpuoleisen rakenteensa puolesta saumaa olla kovin menijä tollaisissa touhuissa, mutta minä nyt en ole minkään lajin kanssa kovin kilpailuorientoitunut. Kaikkea pitää kokeilla!


Ostin muuten Merrille tuommoisen pienen apinan. Kotiin tultua apinan maallinen vaellus kesti noin kolme sekuntia... Jotkut lelut ei vaan ole tehty kestämään Merrin käytössä!

25.5.2014

Vieraskynä: hautausmaa ja koirat

Päivän blogitekstin on kirjoittanut Eliisa Kuusela. 

Suomi on ankarien kieltojen maa. Tämän huomaa parhaiten, kun poistuu Suomesta. Lennän huomenna Norjaan ja tiedän, että jo Oslon lentokentän naistenhuoneessa näen jonkun ystävällisen pyynnön, joka Suomessa olisi ilmaistu tiukalla kiellolla. Kävin äitienpäivän alla koirieni kanssa äitini haudalla. Hautasmaan huoltorakennuksen seinässä on kyltti, joka kieltää koirien tuomisen hautausmaalle "ehdottomasti". Miten seurakunta voi asettaa ehdottoman kiellon, joka ei ole lainvoimainen? Sisäministeriö ei ole hyväksynyt Ev.lut.kirkon vaatimusta, että koirien tuominen hautausmaille kiellettäisiin järjestyslaissa. Koiran saa siis aivan luvallisesti ottaa mukaansa haudalle, kunhan koira on kytketty, se käyttäytyy hyvin ja sen mahdolliset jätökset korjataan pois.




Sen sijaan, että laitetaan ehdottomia kieltoja taloyhtiöiden pihoille, hautausmaille ja muille julkisille ulkotiloille, voitaisiin pyytää koiranomistajilta huomaavaisuutta muita kohtaan. Näin tehdään Norjassa. Esimerkiksi Bergenin museon kasvitieteelliseen puutarhaan saa ottaa kytketyn koiran ja nurmikoillakin saa kävellä. Kyltti pyytää, että kasvien etikettien annettaisiin olla rauhassa ja että kukkapenkeissä kävelyä tulisi välttää. En nähnyt viime kesänä puutarhassa minkäänlaista häiriötä tai epäsiisteyttä, vaikka kävin tuossa keitaassa lähes päivittäin koirani kanssa.

Entäpä jos kirkkomme tekisikin juuri päin vastoin ja kutsuisi ihmisen parhaan ja joskus jopa ainoan ystävän tervetulleeksi hautuumaalle? Kirkolla olisi tässä hyvä tilaisuus toimia edelläkävijänä myönteisten kylttien lanseeramisessa.

Eliisa Kuusela
Rhodesiankoiran omistaja, joka arvostaa hautarauhaa ja suvaitsevaisuutta

24.5.2014

Hellepäivän vesileikkejä

Toukokuun lopulla päästiin muutamana päivänä nauttimaan kunnon hellekeleistä. Eräänä täydellisenä kesälauantaina aamu aloitettiin metsälenkillä Meerin, Iiriksen ja kiharakarvaisen noutajan, Bennin, kanssa.


Penskojen kesäriemua.





Lenkin jälkeen suunnattiin Kaukajärven rantaan. Meeri vanha vesipeto säntäsi samoin tein uimahommiin, mutta tätä ennen vain koirauimalassa (ja rapaojassa) uineen Merrin piti vähän mietiskellä tilannetta. Pian Meeri sai kuitenkin Merrin houkuteltua villeihin vesileikkeihin. Tulipa tuota samalla itsekin hankkiuduttua talviturkista eroon!


Meeri katselee kaukaisuuteen

Tuus ny, -e+r!

Huh, mähän kastun.



Tämähän on kuulkaas hei märkää.











Iiris tyytyy katselemaan penskojen touhuja kuivalta maalta.



Merri käy kyselemässä, josko Iiriskin liittyisi vesipainiin (mutta Iris ei vapaaehtoisesti hipiäänsä kastele).