31.10.2013

Piru meni koiraan... ja kennelyskä.

Merri on jo tovin ollut oletettavasti kennelyskän kourissa. Kaikki kaveritapaamiset, kunnon lenkit ja kaikki riehuminen on kielletty. Pah, sanoo itse toipilas, ja voi hemmetti sentään, sanovat omistajat: koiran hiljalleen parantuessa energia lisääntyy, eikä sitä kuitenkaan pääse oikein purkamaan.

Koiranpentu sairastaa, häntä hellikäämme...

Kun koira tepastelee pitkin asuntoa, kuulee jo tassujen rytmistä, milloin on pahat mielessä ja suunta on yleensä joko kenkähyllylle (mainitsinko jo, että Merri rakastaa kenkiä?), makuuhuoneen sängylle (sinne olisi pakko päästä, siitä huolimatta tai juuri siksi, että se on koiralta kielletty) tai johonkin muuhun pahantekoon.

Merri on varsin ilkikurinen kaveri: Se tietää, että esimerkiksi kenkiä ei saa ottaa, mutta juuri siksi se tepsuttaa sillä tietyllä rytmillä kohti kenkähyllyä, kaappaa lenkkarin mukaansa ja syöksyy omalle paikalleen työstämään aarretta. Aika usein koira ei paikalleen päästyään enää edes koske kenkään: siinä se vain makaa gore tex -mono jalkojensa välissä, odottaa että joku tulee hakemaan kenkää pois (tavoite, eli huomio, saavutettu!), katsoo omistajaa ilkikurinen ilme silmissään ja saattaa vielä juosta aarre suussa toiseen huoneeseen. Jos vain puhuisi, kiljuisi se varmasti, että etpäs saa kiinni!

Viihdyttävimpiä on tietysti ne hetket, kun koira tepastelee taas tuohon pahat mielessä -tyyliin ja kaappaa mukaansa jotain, mitä luulee kielletyksi, vaikka se onkin ihan sallittua. Yleensä kyllä siinä kohtaa, jos kukaan ei puutu asiaan, lakkaa koirankin mielenkiinto asiaa kohtaan melko pian.

Eräänä päivänä töistä tullessani olohuoneen laittia oli valtoimenaan muutaman neliösentin kokoisia pahvinpalasia. Kaikki taloutemme kartonkipakkaukset päätyvät ensin koiran aktivointileluksi (nameja sisään ja laatikko kiinni), ja suolestuksen jälkeen isompaan pahvilaatikkoon olohuoneen tai koirahuoneen nurkkaan. Näitä ihania, sallittuja leluja pursuilevia pahvilaatikoita Merri toisinaan kaivelee, repii pahveja ja levittelee niitä ympäri kämppää.



Vaikka asunto aika ajoin näyttää siltä, kuin pakkauslinjalla olisi juuri räjähtänyt, olen silti erittäin iloinen siitä, että koiruus keksii omatoimisesti jotain sallittua tuhottavaa! Tuona eräänä päivänä koira oli todellakin tyhjentänyt koko laatikon ja silpunnut sen sisällön neliösenttien kokoisiksi palasiksi olkkarin matolle! (Ylläoleva kuva on myöhemmin sattuneesta tilanteesta, pienemmällä sotkulla). Parempi näin kuin vaikkapa viereisen nahkasohvan suolestus...

Suolestuksesta puheenollen, olkkarin sohvan tyynyt alkavat käydä vähiin, kun tyynynpäällinen toisensa perään jotenkin mystisesti ratkeaa jostain kulmasta, ja hetken päästä sisällä olevan tyynyn kangas jotenkin merkillisesti repeää ja täytteet ilmaantuvat pihalle. Mutta tiedättekö, ei haittaa yhtään! Jos sohvalla ei olisi niitä tyynyjä, saattaisi hunsvotti keksiä suunnata tarmonsa vaikka sohvaan... Se haittaisi ja paljon. Täytyy kyllä tunnustaa, että sohvan helmassa on ainakin yksi pienenpieni pentuhampaan mentävä reikä. Sen kanssa pystyn ehkä elämään, kunhan niitä ei tule lisää (ei varmaan...).

Tältä se sitten valtaosan aikaa näyttää... Silmistä näkee, että kohta lähtee mopo keulimaan.


30.10.2013

Uusia Feanor's pentuja!

Tokkopa on Merri ennättänyt pikkupennusta lapsuusikään, kun päästään jo uudestaan nauttimaan pentuhuumasta. Merri on nimittäin saanut pikkusis... no, teknisesti ei mitään sisaruksia, serkkuja tai muitakaan verisukulaisia, mutta synnyinkodin kautta "sukulaisia" kuitenkin.


Neela ja 11 pentua. Kuva: Päivi Sormunen/ Kennel Feanor's

Merrin kasvattajan Etelä-Afrikan tuontikoira Neela synnytti 30. lokakuuta Feanor's C-pentueen, peräti yksitoista pientä mönkiäistä. Siinä riittää kyllä Päivillä puuhaa, kun hetken päästä tuollainen pesue tepsuttaa ympäri asuntoa!

Mikä ihaninta, saamme yhden narttupennun tänne Tampereelle ihan lähelle!

22.10.2013

Siivouspäiviä...

Kuten kaikki tietävät, siivouspäivän kuumottavin hetki on imurointi. Merrin ensikohtaaminen imurin kanssa jännitti meitä ihmisasukkeja hieman jo ennalta - tuleeko siivouksesta mitään jos Merkkari ei tule toimeen yhtään imurin kanssa ja kokee sen verivihollisekseen...

Ensin Merriäkin taisi hieman jännittää: mikä on tuo punainen möykky joka ryömii pitkin lattioita mölyten - ja joka edellämainituista spekseistä huolimatta ei ole toinen rhodesialainen.

 

Pian kuitenkin kiinnostus alkoi voittaa jännittämisen ja imuria uskallettiin lähestyä varoen...


Siis mikä sää niinku oot?


Ja eipä mennyt kovinkaan kauan kun Merri totesi, että haluaa osallistua imurointiin ja hoitaa homman ihan itse.

Helppo homma. Tästä kiinni...

...ja sitten heilutetaan.

Välillä imurille piti toki vielä räyhätä.

 

Lopulta siivous alkoi väsyttää pientä rhodea sen verran, ettei imuriinkaan enää paljoa jaksanut kiinnittää huomiota.

Rankka päivä. Siivosin koko asunnon!

20.10.2013

Jälkikoira Merri

Lokakuun loppupuolella kasvattaja järjesti B-pentueelle mitä mukavimman iltapäivän. Pennut pääsivät tutustumaan MEJÄn eli metsästysjäljen saloihin. Aivan ensimmäiseksi saatiin pieni esittely siitä, mitä ollaan tekemässä. Sitten olikin Johannan ja Merrin enon, Egon, vuoro näyttää näyttää ihan käytännössä, mitä jäljestys on.



Eiks voida mennä jo, intoilee Ego

Ego löysi jäljen

Lauma pennunomistajia seuraa perässä.

Melkoinen ryteikkö.



Sitten jokainen kävi tekemässä jäljen omalle koiralleen. Aikuisten koirien jälki tehdään yleensä edellisenä päivänä, mutta pentujen jäljet ehtivät vanheta vain kahvitauon ajan.

Näillä jäljet merkattiin metsään. Merkit kerättiin tietysti pois metsästä sitä mukaa, kun edettiin jälkeä pitkin.
 
Aika kaivaa termarit esiin ja kahvitella!

Kahvin lomassa myös koirat pääsivät leikkimään hieman keskenään, ja tapasipa Merri myös ensimmäistä (?) kertaa isänsä Genen. Jopas Gene vain olikin komea koira! Yhdennäköisyyttäkin olin löytävinäni...



Miten nuo rhodepentujen korvat osaakin aina sojottaa kohti taivasta...
Korvaeläimet... Luna-sisko ja Merri.

Hei pure korvaan mua / en elä ilman sua / sä ainut oot jonka tiedän / hellästi tekevän mulle niin...


Ihana, kaunis Luna!

"Hetkinen... ettei siinä vaan ois omaa lihaa ja verta", ihmettelee Gene.
"Kakaroita.... yööööh".

Iskä ja tehotytöt.
Muut koirat odottelivat autoissa ja omistajat juorusivat raikkaassa ulkoilmassa sillä välin, kun yksi koira kerrallaan kävi ihmettelemässä jäljestämishommia.

Hei täällon jotain verta!

Meniköhän se tuonnepäin? Kasvattaja Päivi ohjaa keltanokkia taustalla.

Alun haastavan ryteikön jälkeen maasto helpottui, ja Merri seurasi jälkeä kuin vanha tekijä!


Jäljen päähän palkinnoksi koiralle viedään eläimen sorkka.

Hei sen sorkka on jäänyt tänne!

Että voi eläin näyttää onnelliselta! Ajatella, sorkan löysi metsästä!

Yhdellä sorkalla palkitaan kuitenkin monenmonta koiraa, ja sorkka on tarkoitus saada pois koiralta. Vaihtokauppaan tarvitaan kunnon herkkuja, sillä kaikki eivät hevillä aarteestaan luovu. Toiset puolustaa löytöään kovastikin, osa jo heti ensimmäisestä kerrasta.


Tässä olin jo lähtenyt sorkan perään. Merri juoksi kauemmas, ja on silminnähden huolissaan. Pentele, ne yrittää viedä tän multa!


Sorkka saatiin lopulta vaihdettua kalaherkkuihin, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että seuraavalla kerralla sorkasta ei todellakaan luovuta yhtä helposti!

Merri tuntui silminnähden nauttivan jäljestämisestä, joten aivan taatusti touhun pariin ryhdytään vielä uudestaankin. Eikä ollenkaan haittaa, että nenän käyttö vie koirasta ylimääräiset virrat melko tehokkasti - vajan kahden tunnin mittaisella kotimatkalla oli auton perällä niin totaalisen hiljaista, että epäilimme, onko koira unohtunut matkasta kokonaan. Jäljestyspäivän jälkeen Merri onkin kulkenut ulkona nenä maassa - eihän sitä tiedä, jos taas joku sorkka löytyis jostain!





9.10.2013

Koiraportti

Kirjoitin aiemmin siitä, miten Merri ei oikein viihtynyt yksinään - ei kompostikehikosta viritellyn porttikyhäelmän takana pelkässä koirahuoneessa, eikä laajemmalla rajatulla tilalla.

Siitä on nyt jo jonkun aikaa, kun hankimme väliaikaisratkaisuksi reilun metrin korkuisen koiraportin Peten koiratarvikkeesta. Jännä juttu, mutta minkäänlaisia yksinolo-ongelmia ei koiraportin asentamisen jälkeen ole ollut. Kun lähdemme pois kotoa, koira saa herkuilla täytetyn pentukongin (kuten sai jo ennen koiraporttia). Nykyään koiruus osaa jopa yhdistää kongin yksinoloon, ja herkkulelun nähdessään menee omatoimisesti huoneeseen odottamaan.

Kun tullaan kotiin, koira haukottelee pedissään, ja siihen mennessä kun itse ehtii koirahuoneen ovelle, koira istuu siivosti hiljaa portin takana ja katselee, että no jokos pääsis pois. Ei huutoa, ei vastaanottoseremonioita hyppimisen tai muun riehumisen merkeissä.



Okei, myönnetään. Pissa saattaa olla kotiin tullessa paperilla, ja koirahuoneen puisissa kaapinovissakin on vähän kynnenjälkee. Mutta aika pientä! Koskahan se askartelu alkaa...

Portti on siis sikäli väliaikaisratkaisu, että osaa rhodeista ei paljon metrin korkuiset portit pitele. Varsinaisena houdinina tunnettu Polkka-mutsi tuli taannoin pennuistairtautumisangsteissaan yli 132 cm korkeasta portista, ja onpa pikkulinnut laulaneet tuttujen koirien tuleen yli jopa korkeammistakin, jos portissa on ollut vaikka verkkoa, mitä pitkin on voinut kiivetä. Minulla on ollut aikomus piirtää kuvat ja teettää noin puolitoistametrinen koiraportti metallisepällä (minähän siis piirtelen työkseni erilaisia kikkareita ja tiloja). Kyselin jo syksymmällä tarjouksia, mutta kaikki olivat niin kiireisiä, etteivät hommaan vielä kyenneet. Jää nyt nähtäväksi, onko sille korkealle portille myöhemmin tarvetta, vai pärjättäisiinkö me tällä väliaikaisratkaisulla. En varsinaisesti laskis sen varaan.

6.10.2013

Syksyiset sunnuntairiehut


Terrrrwe kaveri!

Nyt saat kyytiä!

Lokakuun ensimmäinen viikonloppu oli verrattoman kaunis ja aurinkoinen! Meillä oli sunnuntaina sovittuna treffit Eliisan ja Astran kanssa, ja tällä kertaa mentiin Litukanpuistoon. Se olikin mitä täydellisin paikka koirille!

Mullon tämmönen keppi.

Enkä anna sitä sulle!

Etpäs saa kiinni!

Et mua etkä keppiä!

Huh mitä kyytiä!
Astra leikitti Merriä tosi nätisti, ja näytti silminnähden nauttivan itsekin. Ihana syksyinen puisto kylpi auringossa, koirat riehuivat sydämensä kyllyydestä ja Jannen kamera lauloi.


Otetaas välipötköt...


Niinhän sä luulet!











Upea, upea Astra!





Joku edistynyt jooga-asento?