Eräänä kauan odotettuna päivänä syyskuun ekalla viikolla lopetin työpäivän lyhyeen, ja pakkasimme laina-autoon pahvilaatikon, sanomalehtiä, huovan, koiralle hankitun lelun ja ties mitä muuta, ja ajelimme kohti Kellokoskea - ilmeisen nasta laudassa, sillä olimme perillä varttia ennen oletettua saapumisajankohtaa!
Kasvattajan luona oli jäljellä enää kaksi pentua, Merri ja maksakuonoinen tehotyttö Luna. Muut viisi pentua oli haettu uusiin koteihinsa jo edeltävänä viikonloppuna.
Kuva: Päivi Sormunen/ Kennel Feanors
Ulos, vaikkakin kasvattajan Päivin sylissä, kannettaessa pieni koira tärisi - se taisi aavistaa, että nyt on kyllä jotain outoa tekeillä. Pihalla otetun yhteiskuvan jälkeen auto starttasi takaisin kohti Tamperetta. Koira takapenkillä valtaisan kokoisessa pahvilaatikossa ja emäntä vieressä kätevänkokoisen emännän mentävässä kolossa. Matkan alussa koira oli kyllä enemmän sylissä kuin laatikossa.
Pieni tärisevä ja itkuinen koira etsi turvaa emännästä pitkin matkaa, mutta pahin tärinä loppui melko pian ja itkukin jo ennen Riihimäkeä. Pian pieni afrikkalainen olikin jo unessa, ja nukkui valtaosan loppumatkaa.
Ilta oli jo pitkällä kun päästiin kotiin. Ensin ei meinannut uskaltaa astua ovesta sisään, mutta hetken päästä annettiin jo Råtalle kyytiä olohuoneen matolla. Jännittävin oli keittiön tumma klinkkerilattia, ja kylppäriin ei vielä uskallettu ollenkaan.
Sohva puolestaan vaikutti hyvinkin mukavalta paikalta ottaa pienet nokoset ja pehmoisen petinsäkin eläin otti heti omakseen - mitä nyt kerran vinkaisi haistaessaan petiin laitusta, kasvattajalta mukaan saadusta peitosta tutun synnyinkodin tuoksun.
Nyt 7, 5 viikon ikäisenä pentu tunsi jo nimensä, teki asiat paperille (tai ainakin sinne päin) tai ulos ja ymmärsi, mitä "ei" tarkoittaa. Sitä sanaahan tarvittiin heti ensimmäisenä iltana: ehkä maailman ihanimmaksi esineeksi osoittautui vastikään kodin koira tulee taloon -muuttumisleikin yhteydessä olohuoneeseen tuotu törkeä kelta-violetti-lila-viininpunainen räsymatto. Matto lienee synnyinkodistani 70-luvulta, ja siinä on paljon ihania räsynpätkiä, joita pienen tihulaisen mielestä on kerrassaan mainiota repiä. Oikeastihan kyseisen maton rankaiseminen ei haittaisi ketään, mutta jos nyt kuitenkin yritettäis olla ihmisiksi noin mattojen kanssa yleensä. (Toistaiseksi tässä ei kyllä ole juuri kehitystä tapahtunut... se nyt vaan tykkää sisustaa.)
Ensimmäinen yö nukuttiin koko lauma koirahuoneen lattialla siskonpedissä, pentu meidän välissä. Se ei itkenyt koko yönä, mitä nyt ynisi tasaisin väliajoin sopivaa nukkumisasentoa etsiessään. Vapaapäivästä ja normaalia myöhemmästä nukkumaanmenoajasta huolimatta avasin silmät aamulla klo 7:20, ennen koiraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä jälki käynnistäsi!